Raimo Henrikssonin 70-vuotis juhlakonsertti Martinuksessa 4.5.2008
Raimo Henrikssonin huikeaa uraa juhlittiin juhlakonsertissa Martinus-salissa Vantaalla sunnuntaina 4.5.2008 klo 15. Jaso Big Bandin solisteina olivat Marion Rung, Lea Laven ja Eino Grön. Kapellimestarina itse Raimo Henriksson. Konsertissa kuultiin suuren orkesterin säestyksellä hittejä, joista oli tullut jo legendoja. Kaikki muistavat Marionin laulun "Tom, Tom, Tom", Lea Lavenin tangon "Vie meidät rakkauteen" tai Eino Grönin "Sinun silmiesi tähden".
Raimo Henriksson on toiminut monien huippuiskelmien tuottajana ja kapellimestarina 60-luvulta lähtien. Laulajien lista on pitkä, mm. Viktor Klimenko, Marion, Ritva Oksanen, Tapio Heinonen, Sammy Babitsin, Kirka, Kisu, Lea Laven, Jukka Kuoppamäki ja Sleepy Sleepers. Vuosittaiset laulukilpailut Puolan Sopotissa ja Bulgariassa olivat sen ajan mediatapahtumia. Niissä Raimo toimi Suomen sekä delegaation johtajana että tuomaristossa. Lisäksi hän sovitti kilpailukappaleita isolle viihdeorkesterille.
Yli 50 vuotta esittävän ja luovan säveltaiteen parissa, muusikkona, kapellimestarina, säveltäjänä, sovittajana, luennoitsijana ja kouluttajana toi Raimo Henrikssonille vuonna 2003 Kultainen Emma-palkinnon.
Jazz Society Big Band eli JASO perustettiin v. 1978. Raimo on toiminut sen kapellimestarina lähes alusta lähtien, jo 30 vuotta. JASOn riveissä on saanut koulutuksensa lukuisa määrä Suomen viihdemusiikin huippumuusikoita ja nuoria nousevia tähtiä, mm. Antti Sarpila.
*****