
Marle
Mikkola vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lontoossa, mistä kielitaidon
ohella tarttui runsaasti suurkaupungin tarjoamia musiikki- vaikutteita.
Marlella on kyky tulkita monen tyylin musiikkia, mutta jazz on hänen
ominta aluettaan. Marlen kosketuspinta jazziin on luonteva, sillä
hänen äitinsä Wiola Talvikki oli Suomen suosituin jazz-laulaja
1950- ja 1960- luvuilla.Marle
kotiutui Suomeen 1970-luvun lopulla, ja on siitä lähtien toiminut
musiikin parissa keikoilla, radiossa, TV:ssä ja levyillä. Viime
vuodet hän on keskittynyt jazziin, esiintyen mm. omassa jaksossaan
TV 2:n Yön Syke -musiikkisarjassa. Klubien ja ravintoloiden ohella
hän on maan johtavien festivaalitapahtumien vakioesiintyjiä.
Marlea on kuultu myös maamme rajojen ulkopuolella Ruotsissa, Espanjassa,
Saksassa ja Venäjällä. Vuonna 1998 hänet valittiin
toiseksi kriitikkojen naissolistiäänestyksessä.
Pidettynä ja arvostettuna solistina Marle on esiintynyt mm. Antti
Sarpilan, Pentti Lasasen, Esa Pethmanin, Claes Anderssonin sekä useiden
eri kokoonpanojen säestyksellä. Vuonna 1998 käynnistyi
yhteistyö JASO Big Bandin kanssa, ja esiintymisiä on ollut myös
Ooppera Big Bandin solistina. Vuonna 1999 Marle aloitti esiintymiset Jazz
Apostlesin vakituisena solistina.
Marlen ohjelmisto on laaja käsittäen niin vanhoja swing-klassikoita,
evergreenejä, lattarirytmejä kuin jazz-sovituksia tutuista 60-
ja 70-lukujen hiteistäkin.