Big Band -musiikki on viihdemusiikin eliittiä
Big band -musiikki liittyy moneen - kokonaiseen aikakauteen. Se leimaa aikaa ennen rockia. Silloin tanssittiin fokseja, kuunneltiin jazzia, nautittiin musiikista, elettiin toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Uskottiin tulevaisuuteen. Rakastuttiin. Silloin syntyi legendoja - Basie, Ellington, Miller, Goodman, Kenton, Ella, Sarah, Frankie-boy ...
Swing Era - on aikakausi, joka on myytti - naivi ja tarunhohtoinen - mutta kuitenkin todellinen. Se liittyy edelleen monen nuoruuteen. Ja ennen kaikkea Big Bandien aikakausi elää vahvana edelleen.
Big band -musiikkia soittavat tuhannet Big Bandit ympäri maailmaa. JASO on soittanut sitä Suomessa jo 30 vuotta. Sen riveissä on nähty usein suomalaisen jazzin ja viihteen kärkinimiä. Keskeinen osa JASON laajasta ohjelmistosta on peräisin 1940-1960 -lukujen legendaarisilta Big Bandeilta. Ohjelmistossa on myös monipuolisesti suomalaista musiikkia. Ja jopa Beatlesien unohtumattomia kappaleita on sovitettu JASOlle.
Jaso - svengaten swingiä
JASO - Jazz Society Big Band - perustettiin 1978 viihdyttämään väkeä erääseen mainosalan suurtapahtumaan. Siitä lähtien - yli 30 vuotta - JASO on tehnyt musiikkia, joka on tarkoitettu paitsi kuunneltavaksi myös tanssittavaksi. JASO on kiertänyt puhaltamassa hyvää tuulta ja tanssittamassa jazz-jalkaista juhlakansaa tuhansissa tilaisuuksissa Eurooppaa ja USA:ta myöten.
Jason kapellimestarina on alusta asti vuoden 2011 loppuun asti toiminut suomalaisen big band -musiikin grand old man Raimo Henriksson, joka sai vuoden 2003 EMMA-palkinnon elämäntyöstään. Keväästä 2012 alkaen Jasoa luotsaa Ari Jokelainen
JASOssa ovat vuosien varrella toimineet suomalaisen viihdealan huiput sovittajina ja muusikkoina. Heitä kaikkia on yhdistänyt rakkaus jazziin ja big band -musiikkiin. JASOn solisteina ovat esiintyneet monet kansainväliset ja kotimaiset huippusolistit.
Nostalgiaa ja uusia tuulia
JASO
on soittanut myös suomalaisten säveltäjien musiikkia. Rauno Lehtisen, Erik Lindströmin
ja Toivo Kärjen musiikki on Big Band -versioina soinut monissa konserteissa täpötäysille
saleille.
JASO myös uudistuu. Ohjelmistossa on monia nuorten suomalaisten
huippumuusikoiden sovituksia vanhoista klassikoista.
Tee
juhlistasi ikimuistoinen - glamouria, tunnelmaa, ylellisyyttä. Kokeile saisitko
Big Bandin omiin juhliisi!
Siinä olisi tyyliä.